27.1.2017

LC Lumineva osa 3: Muutakin kuin koti / More than home

Ensimmäisen jakson aikana vaivannut alakuloisuus näyttäisi ainakin hetkeksi poistuneen. Tai ken tietää, ehkäpä uutuuttaan kiiltelevät keittiön kalusteet tuovat iloa ankean arjen keskelle. Ei sillä, että niihin olisi varaa ollut, mutta työpaikan kalusto uusittiin täysin, jolloin Eevi sai raahata vanhoja mutta laadukkaita osia kotiinsa - palkkioksi hyvästä työstä.

Aamupalan valmistuttua koitti aika lähteä laajentamaan puutarhaa eli metsästämään sitruunoita. Koska elämä olisi muuten liian helppoa, oli puu kuitenkin Eevin saapuessa täysin hedelmätön. Hän olisi tarvinnut vain yhden vaivaisen sitruunan, mutta ei. Ei sitten niin millään.

Eihän siinä mikään muu auttanut kuin jäädä asustamaan lähistölle. Olisihan se surkeuden huipentuma, jos joku ehtisi viedä sitruunat nenän edestä. Niinpä Eevi suuntasi viereiselle erittäin hulppealle talolle ja asteli jalkoihinsa kompuroiden ovikellon soittoon. Oven avasi ei-niin-viehättävä Eririkas, jonka etunimeä Eevi ei sen pahemmin pannut merkille.

Hieman epäileväisenä mies päästi Eevin asuntoonsa olettaen, että tämä tuli vain pikaisesti käymään. Mutta eihän sitä nyt herranjestas hyviä puitteita voinut jättää käyttämättä! Oma kuntosali ja kaikkea. Eevi päätti siis samoin tein päästä eroon vyötärölle kertyneistä kiloista.

Aatos Eririkas oli toista mieltä ja esitti ties mitä uhkavaatimuksia. Ilmeisesti vieraana ollessa saisi käyttää korkeintaan vessaa. Onneksi Eevi on melkoisen sanavalmis ja Aatos jäi väittelyn kakkospallille siinä samassa, kun Eevi toi esille sinisen ihonsa ja syytti Aatosta muunmuassa rasistisesta käytöksestä.

Eevi tiesi toki olleensa turhan kärkäs, sillä olihan hänet sentään hyväksytty vieraaksi. Hän oli kuitenkin vuosien saatossa kyllästynyt ihmisten ennakko-oletuksiin ja typeriin alien-vitseihin. Lähes kaikista asioista hän oli joutunut taistelemaan, eikä uskonut tämänkään olleen poikkeus. Kun Aatos siis lopulta hävisi omiin touhuihinsa, päätti Eevi ottaa vielä mukavat unet päivän päätteeksi - parisänky ja seinät, varsinaista rikkaiden elämää.


Aatos ei sitten vain ollutkaan päässyt yli aiheesta, vaan ilmestyi pian pauhaamaan sängyn vierelle. Ah, mikä ihana herätys. Unenpöpperöinen Eevi kapusi ylös sängystä epäuskoisena.

"Kuulepas nyt kaveri..." Eevi aloitti huokaisten ja alkoi selittää karua kohtaloaan päätyen lopulta nykyiseen asumukseensa.


Aatos oli hetken hiljaisena asioita pohtien ja päätti lopulta, että Eevi saisi sittenkin jäädä, kunnes sitruunat olisivat kypsiä. Heillä oli lopulta ihan mukava juttutuokio sängyn laidalla, vaikka Eevi mielessään vannoikin, ettei enää ikinä astuisi jalallaan rikkaiden lukaaleihin.


Meni kaikkiaan kolme pitkää päivää ennen kuin kaksi ihanan mehuisaa sitruunaa ilmestyi puuhun. Eevi kävi poimimassa ne saman tien ja ryntäsi sitten omalle kotitontilleen istuttamaan toisen niistä maahan. Jonain päivänä hänellä olisi vielä jokainen kasvi ja kukka pihallaan kasvamassa!

Onnistumisia seuraisi aina katastrofi. Tietenkin radio paukahti rikki juuri, kun Eevi oli ajatellut juhlistaa uutta sitruunapuutaan. Radiota korjaillessa hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka kätevää olisi omistaa kätevä mies. Tai edes vähän epäkätevämpikin, kunhan olisi joku, joka ottaisi sähköiskut vastaan hänen puolestaan.


Koko työpäivän Eevi pohti asiaa ja sitten hänellä välähti. Tuumasta toimeen! Eevi päätti kysyä, josko hänen ystävänsä Niina voisi korjata radion. Niinalla oli aina tapana kehuskella taidoillaan... Ikävä kyllä Niina aisti asiassa aivan toisenlaisen mahdollisuuden ja raahasi Eevin karaokebaariin lauluiltamaan. Kenties sieltä joku mieskin tarttuisi vasaran varteen. Eevi sen sijaan näki mielessään vain loputtoman tuskaisen taipaleen romantiikan kuplassa ennen kuin vasaran varressa oleva mies suostuisi tekemäänkin jotain. Ei kai se silti auttanut kuin katsastaa tarjonta...

Oli laihaa, paksua, pitkää, lyhyttä, hattua, partaa, viiksiä... Eevi huokaisi syvään. Yksikään miehistä ei kyllä ollut yhtään hänen tyyppiään ja Toniin (oikealla alhaalla) hän oli kerran törmännyt jo ennenkin. Niina kuitenkin ilmoitti estävänsä pääsyn kotiin ennen kuin Eevi kävisi laulamassa dueton jonkun uuden tuttavuuden kanssa. Eevi antoi katseensa kiertää ja päätyi sitten lopulta jo valmiiksi punastellen nahkatakkimieheen.

Hiljaisina he kävelivät karaokelaitteelle. Eevin vuoro laulaa tuli ensimmäisenä. Hän ehti hädin tuskin ensimmäisen lauseen loppuun, kun mies lähti mitään sanomatta lampsimaan tiehensä. Eevi jäi niille sijoilleen tuijottamaan. Että niin sitä pitää.

"Oli kyllä taas typerin idea ikinä", Eevi tilitti Niinalle löytäessän tämän piilostaan. Niina hämmästeli kovasti tapahtunutta, muttei vaivautunut pyytämään anteeksi.
"Noh, ainakin sait tutustuttua uuteen tyyppiin. Hän ei kyllä rehellisesti sanoen näyttänyt yhtään kätevältä, joten ei kai se mikään suuri menetyskään ollut."

Eevi oli juuri lähdössä ja jättämässä Niinan omaan laadukkaaseen seuraansa, kun Toni löysi tiensä heidän karaokekopperoonsa. Toni pyysi lauluparia itselleen ja koska Eevillä ei ollut mitään menetettävää, hän päätti hyväksyä kutsun. Ei ilta lopulta ollutkaan ihan niin huono. Mutta olisiko Tonista hänelle mieheksi asti?


Miehen etsintä on siis virallisesti alkanut. Ylennyksiä pelikerralla tuli kaksin kappalein. Rahaa tienataan paremmin kuin alkuun, mutta vieläkään ei ole varaa rakennuttaa seiniä! En ole ennen tullut ajatelleeksi, kuinka pahuksen kalliita seinät onkaan. Ulkoilmaihmisen piirre olisi kyllä ollut omiaan tässä tilanteessa!




Eevi visited the rich family when she tried to get some lemons in her garden. It was a long three day trip but she finally got what she wanted. And yes, it is also time to move on! Or actually it's time to get a husband. Eevi met some new people with her friend Niina but it seemed that none of them weren't good enough to be her chosen one. Or she just still hates the romantic stuff. She also got promoted and is now on level 6 of her career. And the house? Well, we still don't have the walls but there are at least some new furnitures.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti